Translate

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sushi-kurssilla

Pirkanmaan Nuorkauppakamati järjesti Japani-maaillan viime keskiviikkona Tampereen ammattikorkeakoulun Campusravitan tiloissa. Minulla oli ilo olla mukana järjestämässä tapahtumaa.
Ilta huipentui Kokki Arto Rastaan Sushi-kouluun. Pääsin itsekin näpertämään sushirullia. 20 hengen porukalla valmistimme yhteensä n. 500 kpl nigiri-(riisipallo) ja maki-sushia (merilevärulla). Ainekset Sushinvalmistukseen meille sponsoroi Blue dragon.

Sushin valmistaminen on todella hauskaa. Kannattaa kokeilla kotonakin. Netti on pullollaan ohjeita.


 




maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pastellisävyjä ja mansikkakakkua

Lähes kolme täyttäviikkoa sairastuvalla. Lastenhoitajina ovat toimineet niin mummu, mamma kuin vaarikin. Lisäksi olen itse tehnyt töitä kotitoimistolta monena päivänä ja sairastanut siinä sivussa itsekin. Saldona oli 2 x vesirokkoa, 2 x kuume, 2 x korvatulehdus, 4 x nielutulehdus ja 1 x poskiontelontulehdus ja loppuhuipennuksena 2 x tartutettua isovanhempaa.
Eilen maailma näytti taas valoa ja auringonsäteet piristivät mielen.
Miehellä oli myös syntymäpäivä eilen, joten sen kunniaksi leivottiin mansikkakakkua.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


pastellivärit - kevät on täällä
Greengaten kupit ojennuksessa
Keväinen auringonpaiste helli meitä. Ihailin luontoa leivonnan lomassa ja lopulta päädyimme terassille paistattamaan päivää.
Gluteenittomaan kakkupohjaan käytin vehnäjauhon sijasta perunajauhoja. Helppoa ja halpaa.

Meidän perheen mäykky otti rennosti...


T.Molly

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hyvää pääsiäistä

Oikein iloista pääsiäistä kaikille.
Meidän perheessä ollaan oltu kipeänä 12 päivää. Flunssaa ja vesirokkoa. Ei kiva. Tänään näyttää jo olevan valoa tunnelin päässä...Josko tästä vielä arkeen kiinni pääsisi. Onneksi aurinko kuitenkin pilkahtelee ja uloskin voisi uskaltautua leikkimään pitkästä aikaa. Kauniit keltaiset pääsiäiskukat piristävät tunnelmaa.




sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

PompDeLux-kutsut - Kauniita lastenvaatteita

Viime viikonloppuna sain järjestää PompDeLux lastenvaatekutsut kotonani. Olen halunnut pukea lapseni tyttömäisiin asuihin ja maanläheisiin sävyihin, joten tämä brändi tuntui omalta. Se oli rakkautta ensisilmäykseltä.

Luokseni saapui Shopping Advisor Kristiina Aatsinki mukanaan monta vaaterekillistä toinen toistaan ihanampia lastenvaatteita. Iltaamme ei osallistunut lapsia, joten saimme nauttia aikuisten naisten kesken kauniista vaatteista ja kahvipöydän antimista aivan rauhassa.

Kutsuilla herkuteltiin suklaakakulla...
2- vuotiaan kevätmuotia...
Tilaus saapui postiin alle viikossa. Paketista löytyi vaatteita, jotka ovat kuin vaahtokarkkeja - niin syötävän herkullisia.
kevätjuhlavaatteet <3

Laajasta valikoimasta oli vaikea tehdä valinta. Valitettavasti kaikkea ei vaan voinut saada...
Kristiina Aatsinki oli todella hyvä shopping advisor.

Kiitokset Pomp De Lux.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

4-jauhon suklaamuffinit (gluteeniton)




100 g margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
1 dl vehnätärkkelysjauhoa
1 dl riisijauhoa
1 dl mantelijauhoa
1 dl perunajauhoa
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
120 g rouhittua gluteenitonta suklaata 
ripaus suolaa 

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri hyvin keskenään.
2. Lisää kananmunat hyvin sekoittaen.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
4. Sekoita suklaarouhe taikinaan.
5. Jaa taikina muffinssivuokiin.
6. Paista 200 asteessa  n. 15 min.



Kuorrutus:
150g pehmeää voita
6 dl tomusokeria
2rkl kaakaojauhetta
1-2rkl kahvia

7. Sekoita kaakao ja tomusokeri keskenään.
8. Sekoita kuivat aineet pehmeän voin kanssa, niin että saat niistä tasaisen massan. Lisää kahvi, jotta seos notkistuu hieman. 
9. Pursota massa kauniisti kuppikakkujen päälle.

Tarjoillaan kahvin kanssa loistavassa ja hauskassa seurassa :)