Translate

torstai 10. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uusi ilme


Sen jälkeen, kun 4 kk sitten perheeseemme syntyi toinen tyttö, olen joutunut opettelemaan rauhoittumista. Olen joutunut myöntämään itselleni, että minulla ei ole enää mahdollisuutta tuunailla, ommella ja bloggailla niin paljon kuin ennen. Aluksi olin todella pettynyt itseeni, etten enää jaksanutkaan touhuta koko aikaa. Väsymys otti vallan. 
Olinhan tässä juuri 2 kuukautta maidoton, munaton sekä gluteeniton dietillä vauvan allergiaepäilyjen vuoksi. Imetyksen vuoksi minun oli siis itse tingittävä ruokavaliostani. Sain ravitsemusneuvontaa ja yritin syödä tarpeeksi, mutta painoni alkoi tippua ja samoin rintamaitovarannot rupesi hiipumaan. Siitä seurauksena vauva alkoi heräillä 5 kertaa yössä ja univelkaa alkoi kerääntyä. 
Välillä tuntuu, että peilistä katsoo harmaa muumio.  
Eilen oli kuitenkin juhlapäivä ja minulle palautettiin tavallinen ruokavalio. Sen kunniaksi popsin täällä nyt suklaata ja kermakaramelleja. Taivaallista!!!

Uskalsin puhua väsymyksestäni neuvolassa avoimesti ja tuntui, kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä. Tuntui, että minua kuunnellaan. En taidakaan olla maailman ainut väsynyt äiti.

Nyt opettelen rauhoittumaan. Juuri tänään, kun olin taas alkamassa siivoamaan, mieheni tuli ja passitti minut levolle. Pystyin jättämään kasan legoja lattialle ja pöydän pyyhkimättä. Superia! 

Täällä me nyt sitten blogataan vauvan kanssa astetta pirteämpänä....

Halusin päivittää blogini ilmettä vuoden 2013 kunniaksi. Apunani tämän virallisen Molly's Candy Shopin  ylätunnistekuvan takana toimi ystäväni Tarja Leponiemi Tarja's Snowland blogista Katso Tarjan blogi täältä.

T. Molly 

2 kommenttia:

  1. Uusi vuosi - uudet kujeet! Tsemppiä ja hieman lisää herkkuja niin maailmaa muuttuu paemmaksi paikaksi. Hömppää luvassa: blogissani sinua odottaa haaste.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia.. Täytynee mennä ottamaan haaste vastaan, kun tästä taas kerkiän :)

    VastaaPoista