Translate

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Viikonlopunviettoa Uusi-Yijälän tilalla - Ihastuttavaa mummulafiilistä

Uutta viikkoa onkin jo melkein  puolet lusittu, että morjens vaan kaikille. Viikonloppu se hurahti meikäläisellä, mutta oli meillä sentään spesiaaliohjelmaa. 


Uusi-Yijälän viinitilalla..


Mieheni täytti hurjat 40-vuotta. 
Lauantaiaamu valkeni hänelle yllätysten saattelemana.  Hänen vasta raotellessaan silmiään, annoin hänelle kirjeen. Seurasin sivusta, kun hymy nousi hänen väsyneille kasvoilleen. Kirjeessä kerrottiin, että kohta kotiimme saapuu apujoukot, jotka ottavat lapset ja koirat huostaansa 1,5 vuorokaudeksi, joten miehen tulisi alkaa nyt pakkaamaan tavaroita. Kaikki muu tulisi yllätyksenä päivän aikana.



Majoittuminen punaisessakammarissa



Suuntasimme Himokselle Jämsän kaupunkiin ja majoituimme Uusi-Yijälän viinitilalla(klik). Sade pilasi meidän lasketteluhaaveet, mutta vierailimme Witikkalan kartanolla, nautimme omasta rauhasta ottamalla päiväunet, saunoimme, poreilimme kylvyssä ja illalla suuntasimme Yön keikalle. Ja tietenkin söimme äärimmäisen hyvin ja maistelimme viinitilan viinejä.
Uusi-Yijälän tilan lumoava mummolankammari meininki voittaa mennen tullen perinteisen hotelliasumisen. Tilan emäntä Tarja piti meistä hyvää huolta. Ilmapiiri oli herttaisen sydämellinen ja lämmin. 
Muistoksi tuli näpsittyä valokuvia..




Tilan hirsiseinät huokuvat ajan patinaa...

saunan porstuaan oli katettu pieni välipala...

skumpat mukaan vaahtoaviin poreisiin, jälkkäriksi hedelmiä lämpimän suklaakastikkeen ja kermavaahdon kera...


Jokaiseen huoneeseen liittyi tarina...




Aivan kuin mummolan kammarissa...

Ravintola Patapirtin tunnelmaa..




Viinitilan vastaanotto...
  Mukavat muistot jäi kyllä tuolta minilomalta :)

2 kommenttia:

  1. Olipa iiihania kuvia!
    Kaikkein paras oli se vihreän kamarin peilin kautta heijastunut ikkuna - pysäyttävä rauhallinen tunnelma!
    Kiitos ja tervetuloa uudestaan!
    tarja

    VastaaPoista