Translate

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lomailua Bulgarian Ravdassa

Lyhyt aikahan se 4 viikkoa on..nyt ainakin tuntuu siltä, kun töissä ollaan ehditty ahkeroimaan jo tovi. Kesäloma oli kuitenkin täydellisesti onnistunut ja siihen mahtui paljon. 

Viimeinen lomaviikko vietettiin Bulgarian Ravdassa. Ravda oli turvallinen pieni kylä. Mitään ihmeellisempää nähtävää kylästä itsestään ei löytynyt, mutta rantaloma vastasi tarpeitamme. Suuri tasokas hotelli (Emerald beach resort) lähellä merenrantaa. Hotellin leikkipaikat ja monet erilaiset uima-altaat lapsille, sekä animation-tiimin järjestämät  päivä- ja iltaohjelmat.
Ravdan kylästä oli hyvät paikallisbussiyhteydet, joten suuntasimme yhtenä päivänä Nessebariin katsomaan historiallisia kiviraunioita ja toisena päivänä vierailimme Sunny Beachillä. Jälkimmäinen oli juuri sitä, mitä osasimme odottaa. Ei todellakaan lapsiperheiden paikka. Se on paikka nuorille aikuisille, jotka haluavat biletystä ja aurinkoa. Poikkesimme nopeasti shoppailukierroksella myös Burgasin kaupungissa. Siellä vilskettä riittikin jo huomattavasti enemmän.

Halpaa Ravdassa ja yleisesti Bulgariassa oli. Lounaan saattoi saada juomineen kahdelle aikuisella ja kahdelle lapselle 10 eurolla. Arvokkain illallinen kolmelle aikuiselle ja neljälle lapselle oli n.80e.
Onnistunut matka kaikenkaikkiaan. Suosittelen Ravdaa lapsiperheille, ja rauhallista menoa kaipaavalle.



Kuva Bulgarian Nessebarista


Merellisiä tunnelmia Nessebarissa

Nessebarin historiallisia kiviraunioita




Arvokkain illallinen koko reissussa n. 20e
Onnellisia muistoja..

Äidin oma hetki päiväuniaikaan...


Hotellin pihapiiristä

Ehkä sitten taas ensi kesänä juoksennellaan hiekkarannalla jossain päin maailmaa...



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. ..ja ihania muistoja..Oli kyllä niin ihanaa :)

      Poista
  2. Onpas ihanan kuuloinen loma! Ehkä mekin joskus taas päästäisiin ulkomaanlomalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kun taloprojektista pääsette vähän tauolle, niin lomailu maistuisi teillekin. Iloista syksyä!

      Poista