Translate

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Virkattu matto leikkimökkiin

Minulla ja parilla ystävälläni on tapana kokoontua kerran kuussa käsitöiden merkeissä. Viimeksi ystäväni Johanna toi minulle ohjeet virkattuun mattoon. Hän ja toinen ystäväni Mia olivat jo hurahtaneet virkkaukseen ja virkanneet kauniit valkoiset matot itselleen. Mollylla olikin jo tovi vierähtänyt aikaa viimeisimmistä virkkaustöistä.. Olisikohan se ollut joskus 80-luvulla ala-asteen käsitöissä, kun olen saanut jotain pysyvää aikaiseksi.

Nyt muistuttelin virkkausta perinteisesti tekemällä 8 isoäidin neliötä. Kun käsiala alkoi olla tarpeeksi vakaata uskaltauduin aloittaa juhannusruusu-maton. 

Matto on virkattu Kauhavan Kangas-aitan juhannusruusu-maton ohjeen mukaan. Viimeiset kolme kerrosta meni tosin hieman oman sovelluksen puolelle. 

Tarvikkeet:
-2,5 kg trikoo kudetta
-virkkauskoukku nro 8

Aikaa ekan maton virkkaukseen meni arviolta 10h. Matto on halkaisijaltaan n. 1m.

Paljon aikaa vierähti tämän trikookasan selvittelyyn. Onneksi reipas aviomieheni auttoi minua vähän :)

Alku oli kohtalaisen nopeesti edistyvää, kun työ ei vielä painanut kovin paljoa...

Pylvässarjoista tämä matto on tehty..

VALMIS

Matto löytää paikkansa leikkimökistä, jonka sisustusprojekti on vielä keskeneräinen.

4 kommenttia:

  1. Seinäthän näyttää hyvältä! Jes! Ja matto myös :)

    VastaaPoista
  2. No tänks... vähän laikukashan tuo, mutta hyvä se o!

    VastaaPoista
  3. Ihana matto! Oon just kattellut, et tollasia olis kiva tehdä :) Taidan kans rohkaistua ja hakea kudetta. Mistäs sitä saa lähimpää? Ja kivalta näyttää leikkimökkikin :)
    T:sanna naapurista

    VastaaPoista
  4. Moikka Sanna
    Lähimpää saat langat ja koukun varmastikin Välikadun Lankaruudusta...vai mikä se nyt oli. Mullakin on siellä juuri tilaus vaaleanpunaisesta ontelokuteesta.

    VastaaPoista