Translate

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kodinhoitohuoneen remontti

Yli neljä vuotta jaksoin katsella ja tuskailla meidän kammoksuttavan kodinhoitohuoneen/saunan porstuan kanssa. 1,5 viikkoa sitten lasten ollessa päiväunilla lueskelin pieni pivenhattara blogia ja sen innoittamana energiapuuskassani lähdin lasten herättyä Kodin Terraan hakemaan maalia. Nyt tuo tunkkaisennäköinen porstua saisi valkoiset pinnat taisin puhista. Niin myös kävi. 
Tila oli kovin tunkkainen ja sotkuinen aina. Inhosin sitä niin paljon, että en jaksanut edes siivota ja pitää tavaroita järjestyksessä kunnolla. Annoin vain tavaroiden kerääntyä sinne ja hankin lisäsäilytystilaa, joka sekin ängettiin aivan täyteen. Muutoksen yhteydessä järkeilin tavarapaljoutta. Osa lähti kierrätykseen ja osan tavaroista sain järkevämmin sijoiteltua toisiin säilytysratkaisuihin.

Tilan työtasoa käytetään myös meidän vauvan hoitopöytänä, joten innoissani ompelin vauvallekin uuden hoitoalustan. Purin ikean vanhan hoitoalustan ja otin talteen sieltä patjan. Ompelin vedenpitävästä materiaalista uuden päällysen, jonka somistin pienellä pitsinauhalla. Samaista pitsiä löytyy ompelemastani verhokapasta.

...mutta nyt siis ennen ja jälkeen kuva kollaasiin...

..järjetöntä tavarapaljoutta ennen...

porstuan ilme ennen...

Maalasin ensin seinät ja viimeiseksi katon. Kaikki kolmeen kertaan. Maalina käytin Biora balance valkoista täyshimmeää sisustusmaalia. Maalia kului n. 4 litraa, joten maalauksen hinnaksi tuli 30e.

jälkeen..

Muutoksen kokeneeseen porstuaan, en aio laittaa enempää naulakoita... vältetään sillä se, ettei miehen työtakkeja ala taas kertymään tilaan, koska onhan meillä naulakot eteisessäkin.

Tältä seinältä poistettiin lasivitriini, joka löysi uuden paikkansa lastenhuoneesta. Nyt somat nallet lepäilevät lasi-ikkunoiden takana tyttäreni riemuksi. Tämä lipasto tuotiin vaihtarina lastenhuoneesta ja pyyhkeet ovat nyt hyvässä järjestyksessä laatikossa piilossa.
Vauvan hoitoalusta uudessa kuosissaan pitsinauhalla somistettuna...
Erikokoisissa Molly's pussukoissa säilytetään harsoliinat ja vaipat...
Verhokapan ompelin  Ashley Wildesta, jonka reunaan ompelin puuvillapitsiä...

7 kommenttia:

  1. Hieno muutos, onnea toteuttajalle ;). Kyllä nyt kelpaa kodinhoitohuoneessa puuhailla.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana kuulla, että inspiroidut blogissani <3 Kiitos!

    Siis mielettömän ihana muutos! Ja mihin hintaan? Kyllä vaan valkoisella maalilla, ja hyvällä järjestyksellä saa aikaan ihmeitä :) Nyt mä saan puolestani lisä-inspistä meidän karseaan kylppäri-remppaan. Mua ei myöskään huvita pitää yllä järjestystä, eikä edes pyykätä siellä nykyisessä läävässä :/

    Aurinkoista loppuviikkoa, ja iloa uusiin haasteisiin :)

    VastaaPoista
  3. Ai että! Valkoinen maali sai aikaan ihanan muutoksen! :) Tosi kaunista!

    VastaaPoista
  4. Tulipa tosi ihana :) Kumpa meidän vessankin saisi yhtä pienellä vaivalla uusittua.

    VastaaPoista
  5. Taas on todistettu valkoisen maalin teho ja taika! Kaunista tuli ja kuitenkin aika pienillä jutuilla suuri muutos! :)

    VastaaPoista
  6. Upea kerrassaan! Tulipa vaan erin näköistä. Mie oon jo viikon ajan tutkinut kaikki sivusi :) Kuules mulla olis sellainen kysymys, että millä kankaalla sie tuon hoitoalustan päällystit?

    VastaaPoista